Pelihaittojen ehkäisyn ja pelikasvatuksen erityisasiantuntija pelihaittatyön johtoon

Rahapeliongelmaisille suunnattujen tieto- ja tukipalveluiden Peluurin sekä Tiltin uudeksi päälliköksi on 22.1.2018 siirtymässä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä erityisasiantuntija, VTM, sosiologi Inka Silvennoinen.

Inka Silvennoinen on toiminut vuosia monipuolisissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä, kouluttajana, suunnittelijana ja projektipäällikkönä digitaalisen pelaamisen, pelikasvatuksen ja pelihaittojen ehkäisyn sekä rahapelaamisen ja rahapelihaittojen parissa.

Erityisesti Silvennoinen on perehtynyt nuorten pelihaittojen ehkäisyyn ja pelaamiseen liittyviin kasvatuskysymyksiin ja on muun muassa ollut kirjoittamassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Nuoret pelissä ‑tukiaineistoa sekä Pelikasvattajan käsikirjaa. Silvennoinen ollut perustamassa pelikasvattajien verkostoa ja ollut aktiivisesti edistämässä suomalaista pelikasvatusta.

On mahtavaa, että rahapelihaitoista ja suomalaisesta rahapelijärjestelmästä on keskusteltu kuluvana syksynä vilkkaasti. Toivottavasti keskustelu kantaa ensi vuonna käynnistyvään arpajaislain toiseen vaiheeseen, jossa päästään määrittelemään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen tarvittavia konkreettisia toimenpiteitä. Nyt on saatava ongelmallisesti pelaavien ja heidän läheistensä ääni kuuluviin myös päättäjille. Peluurissa ja Tiltissä kertynyt vahva osaaminen on tässä tärkeässä roolissa”, Inka Silvennoinen toteaa painokkaasti.

Vapaa-aikansakin Silvennoinen viettää peliaiheen parissa: hän on Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikössä jatko-opiskelijana, ja tekeillä oleva väitöskirja käsittelee pelihaitoista käytävää julkista keskustelua. 

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Teemu Tiensuu, Sininauhaliitto, teemu.tiensuu@sininauha.fi, puh. +358 40 5520 495

Erityisasiantuntija Inka Silvennoinen, EHYT ry, inka.silvennoinen@ehyt.fi, puh. +358 50 366 5279

Rahapelihaittojen viestintäverkosto

Rahapelihaittojen viestintäverkostoon kuuluvat Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Sovatek-säätiö, Kuopion kriisikeskus, kehittämiskeskus Tyynelä, Sosped säätiö, Peluuri, A-klinikkasäätiö, Sininauhaliitto, Peliklinikka ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkosto toimii mm. voimistaakseen rahapelaamiseen ja rahapelihaittoihin liittyvää julkista keskustelua.

Peluuri ja Tiltti

Peluuri on Sininauhaliiton ja A-klinikkasäätiön palvelukokonaisuus, jonka rahoittaa Veikkaus. Peluuri ehkäisee ja vähentää rahapelihaittoja tuottamalla sähköisiä tukipalveluita sekä keräämällä ja välittämällä tietoa pelihaitoista. Kohderyhmiä ovat pelaajat, heidän läheisensä, pelihaittoja työssään kohtaavat ja vaikuttajat. Sininauhaliiton matalan kynnyksen tieto- ja tukipiste Tiltti tarjoaa neuvontaa ja ohjausta sekä vertaistukea ongelmallisesti pelaaville ja heidän läheisilleen.

Sininauhaliitto

Sininauhaliitto on noin sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto, jonka erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen. Sininauhaliiton kehittämishankkeet hyödyttävät sekä yhteistyökumppaneiden toimintaedellytyksiä että suomalaista sosiaali- ja terveysalaa. Tavoitteena on parantaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oloja ja vahvistaa päihde- ja järjestökentän ammattilaisten osaamista.

suunnittelijana ja projektipäällikkönä digitaalisen pelaamisen, pelikasvatuksen ja pelihaittojen ehkäisyn sekä rahapelaamisen ja rahapelihaittojen parissa." data-share-imageurl="">